Småböndersin esikoulu (Blåklockan)

Småböndersin leikkikoulu on toiminut vuodesta 1974, silloin leikkikoulu oli koulun yhteydessä olevassa asunnossa. Leikkikoulun aloittivat aktiiviset vanhemmat ja Marketta Widjeskog, joka myös oli ensimmäinen ohjaaja. Toimintaa on toteutettu yksityisesti ja kunnan tuen avulla. Esikoulu kokeilu aloitettiin koululla syksyllä 1995. Esikoulun toiminta yhdistettiin ensin 1-2-luokkaisten kanssa, toimintaa johti luokanopettaja ja lastentarhanopettaja. Leikkikoulu toiminta 4-5-vuotiaille jatkui yksityisesti. Esikoulutoiminta alkoi 1.8.2000 koulun yhteydessä.

Esikoulu on toiminut omissa tiloissa koulun yhteydessä. 

1.8.2021 lähtien Småböndersin lapset käyvät esikoulua Teerijärvellä.